Laihdutus

Moni laihduttaja jää tavoitteistaan vain tiedon ja työkalujen puuttumisen takia. Tällä sivulla tarjoamme laihdutus tietoa sekä hyödyllisiä työkaluja.

Kun lähdet laihduttamaan, maltti on valttia. Aluksi kun motivaatiota on paljon, voi aloittaa kovallakin dieetillä, mutta pitkällä tähtäimellä tulee ottaa rauhassa.

Laihdutus kannattaa aloittaa esimerkiksi kuuden viikon pätkällä, jolloin kalorit ovat reilusti miinuksella ja liikuntaa lisätään hiljalleen. Tällöin tuloksia alkaa näkyä nopeasti, ja motivaatio kasvaa. Aina kannattaa kuitenkin muistaa, että turhan kovalla rääkillä laihdutus motivaatio katoaa.

Yksi (ja vain yksi monien joukossa) tehokas dieetti on ns. sykli dieetti. Se koostuu periaatteessa kolmesta päivästä. Esimerkkinä käytämme henkilöä, jolla kulutus on noin 2000 kaloria päivässä. Kaikkina päivänä syödään kuusi pientä ateriaa, jotta ei tule nälkä.

No carb - Hiilihydraatteja vältellään. Ravinto koostuu lähinnä proteiinista ja hieman rasvasta. Kalorit ovat 1200 eli -800kcal. Hyvä ruokalajeja ovat raejuusto, rahka, kana, merenelävät jne.

Low carb - Kaloreista noin 30% tulee hiilihydraateista, 30% proteiinista ja 30% rasvoista. Kalorit noin 1500 eli -500 kcal.

High carb - Kaloreista noin 60% tulee hiilihydraateista, 20% proteiinista ja 20% rasvasta. Syö karkkia!

Tällöin motivaatio pysyy yllä, ja keho kunnossa. Liikuntaa kannattaa harrastaa high carb päivinä (lihaskunto) ja low carb päivinä (rasvanpoltto). Dieettiä voi jatkaa esimerkiksi 6 viikkoa, ja tämän jälkeen siirtyä ylläpito vaiheeseen, jolloin kaloreita ei tarvitse enää hirveästi laskea. Kuuden viikon aikana on saanut hyvän käsityksen siitä, mikä ruoka sisältää miten paljon kaloreita.

Laihdutus urheilu

Hyviä laihdutus urheilulajeja ovat uinti, lenkkeily sekä lukuisat kuntosalien tarjoamat ryhmäliikunta tunnit. Muista, että perinteinen kuntosali treeni on lähinnä lihaskuntoa varten, rasvaa siinä ei juurikaan pala.

Laihdutus työkalut

Nämä työkalut ovat laihduttajan korvaamaton apu. Laihdutus vaatii suunnitelua ja tietoa, nämä auttavat molemmissa.

Ravintoarvot | Ravintoarvot eläinkunta | Ravintoarvot kasvikunta

Kalorilaskuri

Treenipäiväkirja

Hosting | webhotelli: sgh.fi