Rasvaprosentti & Mittaus

Lähes kaikki tosissaan laihduttavat tai esimerkiksi fitnessiä harrastavat seuraavat varmasti rasvaprosenttinsa kehitystä. Tämä on ironista, sillä rasvaprosenttin mittaus on tieteellisesti melkoista speudoilua – mittausten oikeellisuudesta ei ole juuri tutkimusta. Mittauksissa on kyse lähinnä viitearvoista, eikä rasvaprosentin avulla voida juurikaan tehdä  johtopäätöksiä ihmisen kunnosta tai hoikkuudesta. Rasvaprosentin mittaamisessa on viime vuosina tapahtunut muutoksia, sillä ihopoimumittausmenetelmän rinnalle on tullut sähköjohtavuuteen perustuva bioimpedanssimenetelmä. Kumpikaan menetelmä ei ole erityisen tarkka. Bioimpedanssi menetelämällä tehty tulos voi myös poiketa huomattavasti ihopoimumittausmenetelmällä saaduista tuloksista. Siihen vaikuttavat paljon myös sellaiset seikat kuten ruokavalio, nestetasapaino ja hormonitoiminta.

Rasvaprosentin mittaus

Ihopoimumenetelmä perustuu pihteihin, joilla otetaan kiinni ihmisen hauiksessa, olkavarressa, lapaluuun ja suoliluun lähellä olevasta rasvakudoksesta. Näin saadaan millimeterjä oleva arvo, joka sitten antaa viitaa siitä, miten paljon kehossa on rasvaa. Arviointi tapahtuu erityisen yhtälön avulla.

Bioimpedanssimenetelmä on hieman monimutkaisempi tapa mitata rasvaprosentti. Siinä käytetään erityistä, tarkoitusta varten kehitettyä, laitetta johon ensin syötetään perustiedot mitattavasta henkilöstä. Kehon läpi ajetaan laitteen avulla säköinen impulssi. Koska rasvakudos on kuivaa, se johtaa sähköä heikommin kuin muut, paljon vettä sisältävät, kudokset. Siksi mitä enemmän kehossa on rasvaa, sitä enemmän laite saa ”vastusta”.

"Eroja näiden kahden menetelmän mittaustuloksissa ja niiden varmuudessa ei juurikaan ole. Molemmat menetelmät saattavat antaa hieman erilaisia tuloksia (muutaman prosenttiyksikön heittoja), eivätkä ne kerro juuri mitään yksilön hoikkuudesta tai kunnosta. Molemmat menetelmät antavat lisäksi melko alhaisia tuloksia verrattuna tieteellisessä käytössä oleviin menetelmiin (esim. DEXA, ilmansyrjäytyminen ja vedenalaispunnitus)", ravitsemustieteen dosentti UKK-Instituutin johtaja Mikael Fogelholm kertoo.

"Ihopoimumenetelmällä mitattu rasvaprosentti voi antaa jopa 10 prosenttia suuremman tai pienemmän tuloksen kuin esimerkiksi sähköjohtavuuteen perustuvamittaus, mutta tämä on hyvin harvinaista ja yksilöllistä", hän jatkaa.

Fogelholmin mainitsevat tieteelliset mittaustavat ovat erittäin kallittaa, eikä niitä käytetä juuri muualla, kuin tieteellisessä tutkimuksessa.

Rasvaprosentti on laihduttajan kannalta arvona melko turha ja peiliin katsominen saattaakin antaa parempia tuloksia kuin rasvaprosentin mittaaminen.